*

Karo Kankus Afrikansuomalaisen ääni kuuluu...

Työttömiä kyykytetään

Hallituksen esittämä uusi työttömien aktiivimalli on mennyt tänään läpi eduskunnassa. Oppositio äänesti mallia vastaan lähes yksimielisesti. Aktiivimallia on kritisoitu paljon ja hyvästä syystä. Eniten on puhuttanut vaatimus, jonka mukaan työttömän tulisi todistaa tehneensä töitä 18 tuntia 65 työttömyysetuuden maksua edeltävän päivän aikana, tai muuten tukea leikataan 4,65 prosenttia. Tukea ei myöskään leikata, jos voi todistaa harjoittaneensa yritystoimintaa, tai osallistuneensa kuntouttavan työtoiminnan kaltaisiin aktivointitoimiin. 18 tuntia vastaa lähes puolikasta työviikkoa, mikä on paljon erityisesti työttömien suuri määrä ja avoimien työpaikkojen vähyys huomioon ottaen.

 

Niin kutsuttu aktiivimalli on pelkkää työttömien kiusaamista ja nöyryyttämistä, sillä töitä ei yksinkertaisesti kaikille löydy. Kuntouttavan työtoiminnan yleinen hyödyttömyys on myös tullut tutuksi kaikille asioita vähänkään seuraaville. Hallitus selvästi haluaa leikata työttömiltä, mutta ei sano sitä suoraan, vaan kätkee aikeensa aktivoinnin ja auttamisen savuverhoon. Kohta varmaan todetaan, ettei työttömillä ole tarvetta perusoikeuksillekaan! Parempiakin keinoja tilanteen parantamiseksi löytyy. Vasemmistoliitto on esimerkiksi ehdottanut, että työtön voisi ansaita kuukaudessa työllään 500 euroa nykyisen 300 sijasta.

 

Sosiaalisessa mediassa on ollut kampanjoita, joissa on kehotettu lähettämään kansanedustajille palautetta ja käsketty heidän äänestää mallia vastaan. Palautetta ei hallituspuolueiden tahoilta kuunneltu, mutta tyytymättömyys kannattaa silti ilmaista. Ainakin Teollisuusliitto on jo valmistelemassa ammattiosastoja poliittisiin mielenilmauksiin vastustamaan Sipilän hallituksen päätöstä. Aktiivimallin hyväksyminen on jälleen yksi lisä porvarihallituksen leikkauksiin ja muihin huonoihin päätöksiin. Näistä voi mainita erikseen koulutuslupauksen, rahan syytämisen ympäristöä tuhonneeseen Talvivaaraan ja kesäisen ilveilyn hallituksen pitämiseksi kasassa. Sipilän hallitus joutaa jo kaatumaan!
 

Karo Kankus

 

P.S Tätä kirjoittaessani on Kaj Turunen (sin.) väläyttänyt aktiivimallin leikkausten perumista, mikäli se vain käy kokoomukselle. Toivotaan parasta.

Kirjoitus on julkaistu myös kotisivuillani osoitteessa: karokankus.wordpress.com

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän TapioNippala kuva
Tapio Nippala

En voi taaskaan sanoa kuin että ei tahdo uskoa todeksi tätä lakiesitystä...juuri kun itse on läpikäynyt nykyistä työvoimahallintoa työvoimatoimiston muodossa kun on työtön. Aivan kuin jo tehdyt virheet haluttaisiin haudata arvovalta syistä ja tavallaan sälyttää työttömien niskaan kun ei sitten enää valittaa siitä millainen laki vielä tänävuonna on ollut. Minkä ihmeen lain mukaan työttömiä ensivuoden alusta meinataan pompotella.

Minullekin tuli mieleen että kun suoraan ei olla voitu viedä työttömyyskorvaus säästöjä läpi sen jälkeen kun köyhyyden poiston nimissä yleisen eduskunnassa vallinneen yksimielisyyden nimissä korotettiin työttömyysturvaa halutaan se nyt tehdä siten että työttömät eivät voi käytänössä täyttää lain kirjainta. Tuntuu aivan mahdottomalle ajatukselle hakea pätkätyötä tuollaisilla työajoilla samaan aikaan jos tuhannet muut hakisivat pätkätyötä jos niitä edes on tuollaisilla työajoilla...ihmettelen syvästi.

Jos/kun tuhannet työttömät tippuvat voimatta täyttää työnhakuehtoja tulisi jonkin määräajan jälkeen valtava ilmoitusrumba siitä että työttömyysturvaa alennettaisiin. Jos sama ruljanssi toistetaan kolmen kuukauden välein saattaa koko työnhaku näyttäytä enemmän hullun hommalle kuin että koko paperin pyöritksessä olisi mitään mieltä.
Pelkästään kymenlaaksossa työttömiä tippuisi alennetulle korvaauksellta parikymmmentä tuhatta työtöntä !
Ja tätä sitten kutsutaan aktivoinniksi ????
Onko hallitus menettänyt järkensä ??????????

En usko että mikään sosiaalitoimiston korvaus kopensoi menettettyä tuloa koska toimeentulotuki on alemmalla tasolla kuin työttömyyskorvaukset.
Toimeentulotukea ei taas saa jos ei ole työelämässä tai työtön työnhakija. Jos taas heittäytisi pelkän toimeentulotuen varaan sitä voidaan sanktioida siten että ainakaan minulla ei olisi varaa sellaiseen temppuun jotumatta kärsimään jotain haittoja tai suoranaista talouden romuttumista.
Ei pystyisi enää asumaan nykyisessä vuokra-asunnossa.Liijan vaikeaa.
(Epäinhimillistä...)

Eräässä kirjoituksessa ollaan pohdittu sitä miten ihmeessä työttömät voivat asetettuja ehtoja täyttää jos samaan aikaan ei järjestetä mitään lisätyötä tai koulutuspaikkoja ?? Se mitä minä täällä Kouvolassa olen seuranut vapaita työpaikkoja merkitsee ehkä korkeintaan muutaman sadan työpaikan suhdetta ehkä n. 6000 tuhanteen työttömään jossa ammattia vastaavaa työtä ei välttämättä ole tajolla ollenkaan.
Jos ammattisuojaa ei ole on kuin hallitus olisi ajamassa työttömiä johonkin sellaiseen ahdinkoon joka saattaa aiheuttaa mielenosoituksia , ay- liikkeen kautta lakkoja ja lopulta jonain yleisenä kuntakapinana huonoa hallinnointia vastaan jossa jo olemassa oleva työrauha on kärsinyt ja uhkaa myös kunta-alan työntekijöiden työpaikkoja kuin ei jo ennestään oltaisi säästetty tarpeeksi.

Edelleen työmarkkinoilla pitäisi tehdä työsopimuksia eikä heilua jonain eleenä sen ollessa jotain aktivoivaa toimintaa. Sen sijaan että samaa tarmoa kansanterveyedstä oltaisiin osoitettu viinalaissa tuleekin se nyt sitten työttömiin purkautuen ilmeisesti siksi että perusuomalaiset pääsivät hallitukseen valheellisen politikointinsa takia.
Sitten kun on tultu yleensä lainsäädäntötyöhön näkyy kaikessa se että siniset eivätkö persut hallitukssa ennen ole olleet päätöksiä tekemissä.
Kaikesta näkyy kyvyttömyys yrittää sopia asioista ja työttömistä puheenolleen on kuin oltaisiin ohitettu työehtosopimusneuvottelut.
Samalla hallitus ampui omaan jalkaansa koskien työelämää jota se nyt on uudistamssa todella huonolla tavalla.

Mutta lakiuudistukset kyllä sitten konretisoituu ilmeisesti tammikuusta 2018 vaikka omalla kohdalla vanhatkaan sotkut eivät vielä ole selviä.
On kuin ihmiset toimisivat ohjeiden ja sääntöjen mukaan josta puuttuu lain voima. Asiantuntiana esiinyt virkailija muista työvoimavirkailijoista puhumattakaan eivät itsekään näytä tietävän mikä laki kuntouttavasta työstä nykyään on.
Erilaiset tulkinat ovat aiheuttaneet epäselvyyttä siitä mikä olisi oikea lain tulkinta itse laista puhumattakaan.

Miten ihmeessä työttömät voivat asioida työvoimatoimistoissa jos kaikki pitäisi tarkistaa jonkin laikiasiaintoimiston kautta tai avulla ja sitten perustella, todistaa kaikki tehtävät toimentpiteet lainvoimaisena ?
Kohtuutonta.

Sosiaalitoimessa samainen ilmiö on tullut sosiaaliasiamiesten muodossa esiin jossa on tarvittu jonkinlainen edunvalvoja silloin kun itse toimeentulosta on tullut liijan monimutkainen ja byrokraattinen.
Aivan kuin oltaisiin siirrytty siitä hyvinvointivalista mikä luotiin
sotien jälkeen takaisin johonkin pula-aikaan tai jopa sortoon jossa
toiminallisuutta kutsutaan aktivoinniksi ja kannustamiseksi kun se ei toimi niin...

Ovatko lakiuudista kannattaneet kansanedustajat tyhmiä ?

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Oletko miettinyt sitä mahdollisuutta, että näiden perusturvaorganisaatioiden naisvaltaisuus (varsinkin asiakasrajapinnassa) selittää - ainakin osittain - sen, miksi asiat ovat käytännön tasolla niin kuin ovat?

Minä olen, ja olet sinäkin, ja monet muutkin, mutta kuka uskaltaisi tähän epämukavaan totuuteen viitata?

Jos satunnaisesti valikoitu naisporukka tekee erämaahan huomattavasti huonomman leirin kuin satunnaisesti valikoitu miesporukka, seuraako tästä jotain, vai ei?

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Mikä on ongelma? Jos leikataan 4,65 prossaa, niin kuluttaa sitten vähemmän.

Tämähän rajoittaa tyhjänpäiväisten ja tarpeettomien hyödykkeiden ostelua ja edelleen tätä kautta opettaa itsehillintää, elämän rationalisointia ja - ennen kaikkea - tuottaa elämänkärsimystä, joka on kaiken ihmisen kasvun ja itsensä ylittämisen perusnektari.

Elämä on mystistä, eikä kukaan todella "tiedä". Voi hyvinkin olla, että lainsäätäjä on ollut viisaampi kuin valittavaisuuteen ja synkkyyteen taipuvaisen kansan keskuudessa yleisesti uskotaan, ja jopa viisaampi kuin mitä se pohjattomassa omahyväisyydessään uskoo itse olevansa.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Ongelma on työttömien kiusaaminen leikkaamalla heiltä, jos he eivät löydä kolmen päivän ajaksi pätkätöitä kahden kuukauden jakson aikana, tai sitten yritä tai osallistu aktivointitoimenpiteisiin. Tämän on myöntänyt asiasta vastaava ministerikin.

"Aktiivimallia on kutsuttu myös sanktiomalliksi. Onko niin, että työttömiä rangaistaan siitä, että he eivät pääse töihin, vaikka he yrittäisivätkin?

– Kyllähän tässä on sellainen elementti myös. Se on rehellisesti tunnustettava. Eduskuntakeskustelussa sanoin tämän ääneen. Kyllä tässä on myös tällaista pakottavaa elementtiä, vastaa Jari Lindström."

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/minis...

Työttömillä tuskin on nytkään varaa ostella mitään kovin tarpeetonta, eikä kärsimisessä ole mitään jaloa. Kasvaa voi muutenkin. Lisätään vielä että luotan ihmisiin itse enemmän, mitä tulee heidän rahoihinsa, kuin tähän hallitukseen.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula

Yhteiskunnan johtaminen ei ole mitään "kiusaamista".

Väitän, ettei tuo reilu neljä prossaa vaikuta yhdenkään työttömän kokemaan kulutuksestaan saamaan kokonaishyötyyn; valintapainetta se kyllä aiheuttaa.

Jos työtön esimerkiksi päättää tarkastelujakson alussa, ettei osallistu tarkastelujakson aikana työhön, työnhakuun, aktivointitoimenpiteisiin tai yrittämiseen, niin hänen yleinen aktiivisuustasonsa odotusarvoisesti laskee verrattuna sellaiseen työttömään, joka päättää toimia toisin. Tämä edelleen laskee energiantarvetta ja ravintokustannuksia; tämä riittänee täysin kompensoimaan tuon 4,65 prossan laskun budjetissa.

Toisin sanoen: jos sanktio on niin suuri, että se todellisuudessa syrjäyttää välttämätöntä kulutusta, niin optimaalinen valinta on deaktivoitua. Jos ei, niin optimaalista on rationalisoida kulutuskorin sisältöä ja pysyä aktiivisena.

Vielä karkeampi yleistys olisi: mitä suurempi on työttömän kehon paino ja mitä suurempi lihasmassan osuus tästä painosta, sitä todennäköisemmin leikkaus syrjäyttää välttämätöntä kulutusta. Eli: ensisijassa isojen ja lihaksikkaiden miesten ongelma.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #7

"Yhteiskunnan johtaminen ei ole mitään "kiusaamista"."

Työttömien rankaiseminen työttömyydestään on. Jos ei tällä kerran ole mitään todellista vaikutusta, niin sitä suuremmalla syyllä tämä niin kutusuttu aktiivimalli on turha. Loppuosa kommentistasi on suoraan sanottuna aika paksua huttua.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula Vastaus kommenttiin #9

Sanot, että se on huttua. Mikä siinä on mielestäsi huttua?

En sanonut, ettei todellista vaikutusta ole: todellinen vaikutus on 4,65 prossaa vähemmän rahaa budjetissa, ja tämäkin realisoituu vain tiettyjen ehtojen täyttyessä. Kaikkia työttömiä ei siis rangaista, kuten sinä sanot.

Väitin, että työtön voi kulutuskoriaan rationalisoimalla kompensoida budjetin pienenemisen ja tätä kautta säilyttää kulutuksestaan saamansa kokonaishyödyn ennallaan. Äärimmäisissä tapauksissa, jolloin yksilön energiantarve on erittäin suuri ja tästä seuraten ravintomenojen osuus budjetissa "tapissa", kompensaatio on toteutettavissa aktiivisuustasoa laskemalla. (Yksilön ravinnontarve kasvaa painon, lihasmassan osuuden ja yleisen aktiivisuustason kasvaessa. Esim. vertaa 50-kiloinen vähän liikkuva nainen vs. 90-kiloinen "punttaava" mies.)

Etkö näe tätä mahdollisuutta ollenkaan? Työtön ei ole koppakuoriainen, jonka hallitus on kääntänyt selälleen kiusaamistarkoituksessa.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #10

"Etkö näe tätä mahdollisuutta ollenkaan? Työtön ei ole koppakuoriainen, jonka hallitus on kääntänyt selälleen kiusaamistarkoituksessa."

Kyllä minä väitän että työtön on nimenomaan se koppakuoriainen. Kaikkia ei tietenkään rangaista, mutta siltikin ehdot ovat minusta kohtuuttomia. Se miksi näin on tulee esille myös kirjoituksessani.

Tuo energiatarpeesta ja vastaavasta kirjoittamasi on mielestäni epäolennaista, eikä erityisen kiinnostavaa.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula Vastaus kommenttiin #11

Kyllä kulutuskorin rationalisointi on olennaista kun budjetissa tapahtuu negatiivinen muutos. Ethän suinkaan ajattele, että raha on sellaisenaan pääasia; tärkeämpää on se, mitä sillä voi ostaa. Eihän kukaan työtön kuluta rahaa vaan hyödykkeitä.

Mikset ennemmin kritisoisi "työkkärin" olemassaolon perustaa sellaisenaan; sehän on organisaatio, jonka missio on saada ihmiset työpaikkoihin, joita ei ole.

Nyt kun laki on luotu ja tulee astumaan voimaan, on kysymys siitä, kuinka reagoida uudessa tilanteessa. Minä olen ehdottanut jotain mikä toimii ja, niin, mitä sinä ehdotat? Kuinka työttömän tulisi reagoida?

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus Vastaus kommenttiin #12

Tietysti kannattaisi tehdä sellaista mahtavaa politiikkaa jolla työpaikkoja syntyisi. On ruvettu suunnittelemaan kansalaisaloitetta, jossa vaaditaan ns. aktiivimallin kumoamista. Jos ja kun se on valmis, niin sen voi esimerkiksi käydä allekirjoittamassa. Voi myös äänestää sellaisia puolueita ja edustajia, jotka kääntävät suuntaa tämän mallin ja tulevien toimien osalta.

Käyttäjän HenteriVirkkula kuva
Henteri Virkkula Vastaus kommenttiin #13

Aktiivimalli on ollut toiminnassa nolla sekuntia. Sen kumoamisen vaatiminen ei näin ollen voi perustua siihen, että sen tiedetään tai olisi osoitettu olevan toimimaton.

Neuvosi työttömälle, jolta leikataan 4,65 prossaa, on siis: äänestä Vasemmistoliittoa.

Ei ihme kun kaikki on niin kovin hankalaa, vaikeaa ja kiusaamista.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Unohtakaa tuo jälkikirjoitus. Simon Elo sinisistä ja kokoomuksen Ben Zyskowicz ovat ilmoittaneet ettei päätöstä pyörretä. Olin jälleen liian toiveikas.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"...työttömän tulisi todistaa olleensa töissä 18 tuntina viikossa"

Disinformaatiota! Se on 18h kolmessa kuukaudessa! Lisäksi muita vaihtoehtoja.

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Muut vaihtoehdot on mainittu kyllä tekstissä. Se on totta että tekstistä saa kuvan, että työtömän tulisi olla töissä 18 tuntia joka viikko kolmen kuukauden (tarkalleen 65 päivän ajan). 18 tunnin työssäolo tuona aikana riittää, eikä sen tarvitse tapahtua yhden viikon aikana. Korjaanpa tekstiä ja kiitos huomautuksesta.

Muokkaus: nyt se on korjattu tuonne tekstiin.

Toimituksen poiminnat